torstai 11. elokuuta 2016

Fall semester 2016 in University of Saskatchewan: How cool is that!

Heips!

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi tämän blogin perustamisen vaikka jossain kohtaa tuntui etten saa tätä koskaan kasattua kasaan !

Olen siis lähdössä vaihtoon Saskatchewan yliopistoon Saskatooniin syyslukukaudeksi. Tänne blogiin on tarkoituksena vaihdon aikana kertoa omista kuulumisista ja miten vaihto-opinnot Kanadassa lähtevät käyntiin.

University of Saskatchewan

Opiskelen tällä hetkellä Turun kauppakorkeakoulussa laskentatoimea pääaineena, mutta tämän vaihdon aikana päätin lähteä omalta mukavuusalueeltani sekä lähteä opiskelemaan jotain aivan uutta kuten muun muassa Kanadan politiikkaa ja pohjoisuuden opintoja. Mahtava fiilis että päästyäni tähän vaihto-ohjelmaan pääsen erikoistamaan tutkintoani sellaisilla kursseilla, joita Turun yliopistosta en saisi.

Tuleva kotikaupunkini Saskatoon eli "City of Bridges" sijaitsee Saskatchewan provinssissa, joka muistuttaa kokoluokaltaan Turkua.



Lähtö Suomesta on 30.päivä elokuuta ja aikaerosta johtuen olen saman iltana perillä Saskatoonissa. Ensimmäisenä yönä yövyn paikallisessa hotellissa kunnes seuraavana aamuna pääsen noutamaan itselleni avaimen tulevaan kotiini, joka sijaitsee yliopiston kampusalueella. Ehdin siis lentoa seuraavana päivänä hoitamaan kaikkia käytännön asioita sekä tutustumaan yliopiston kampusalueeseen. Tästä seuraavat kaksi päivää kuluu uusille opiskelijoille järjestetyissä orientaatiossa sekä pääsen paremmin tutustumaan niin yliopistoon, omaan uuteen kotikaupunkiini kuin muihin opiskelijoihin.


Ps. Canadian dollars looks exactly like Monopoly money

Nyt vielä hetken aikaa jäljellä nauttia kesästä kunnes syksy ja lähtö Kanadaan odottavat.
Se olis kaks viikkoa ja sitten lähtö: How cool is that!


Best regards,
Heidi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti